Kuinka taiteilijat kuuntelevat sisäistä ääntään
Taiteen tekeminen vaatii inspiraatiota, luovuutta ja kurinalaisuutta. Mutta taiteilijoiden on myös tärkeää kuunnella sisäistä ääntään. Tässä neljä persoonallista taiteilijaa kertoo työtilojensa – ja Pergo Rigid Click ‑vinyylilattioiden – vaikutuksesta luovuuteensa.
Mira Sohlen, kuvakudostaiteilija
Käsityöläisyyttä modernilla otteella
Kuvakudostaiteilijana työskentelevälle Miralle prosessi sanelee lopputuloksen. Ja prosessi käynnistyy… lattialta. Siellä hän sommittelee ainutlaatuiset teoksensa ja tarkastelee kättensä jälkeä.
Aloitan aina lattialta. Siinä suunnittelen ja pohdiskelen tuotoksiani.
Miran kaikki teokset syntyvät palasista yhdistelemällä. Hän muotoilee joka ikisen yksityiskohdan huolellisesti käsin, joten jokainen teos on ainutlaatuinen. Samaa modernia otetta perinteiseen käsityöläisyyteen henkii myös Miran työtilan Pergo-vinyylilattia.
Wim Vanlessen, balettitanssija
Anna persoonasi loistaa
Balettimaailmassa vain harvat saavuttavat tason, jolle Wim Vanlessen on yltänyt urallaan. Maailmanlaajuista tunnustusta saanut Wim tanssii tiensä yleisön sydämeen ilmaisuvoimaisella kehonhallinnallaan, joka säkenöi tilaan hänen ympärillään.
Tanssissa on pohjimmiltaan kyse kosketuksesta. Täytyy päästä kosketuksiin tilan kanssa, jossa on. Se täytyy todella tuntea.
Wimille tanssi – kuten kaikki taiteen muodot, joissa taiteilija avaa sielunsa – vaatii paljasta avoimuutta. Tällainen itsetutkiskelu edellyttää kosketusta sekä itseensä että tilaan… ja ehkä Pergo-vinyylilattioita.
C A S H, taidemaalari
Rajojen koettelua
Carl Anders Sven Hultin, joka tunnetaan myös nimellä C A S H, on ensisijaisesti tarkkailija ja vasta toissijaisesti maalari ja kuvataiteilija. Hän kokee ympäristönsä väriyhdistelminä, pintoina ja muotoina ja näyttää kaiken tämän kauneuden töissään.
Värejä, pintoja ja muotoja on kaikkialla. Ne on vain haluttava nähdä.
Pitääkseen mielenkiintonsa yllä C A S H kokeilee erilaisia työtapoja ja -välineitä kuulakärkikynistä ja harjoista kankaisiin ja jopa metalliin. Hänen studionsa – ja sen maalitahroilla täplitetty lattia – on jatkoa hänen eloisalle persoonalleen.
Anna-Karin Garhamn, lastenkirjojen kuvittaja
Tila täynnä elämää
Arjen näkeminen seikkailuna: juuri tästä lastenkirjojen kuvittajan Anna-Karin Garhamnin työssä on kyse. Hänen sarjansa pienestä Ruu-lapsesta, joka tutkii maailmaa ympärillään, on täydellinen esimerkki tuosta seikkailuhengestä.
Huone, jossa työskentelen, heijastuu työhöni ja määrittää sen, mitä lopulta piirrän.
Luodessaan ainutlaatuisia piirustuksiaan Anna-Karin inspiroituu sekä elämästä että huoneesta, jossa hän työskentelee. Saatat ehkä miettiä, onko hän koskaan antanut Ruun leikkiä Pergo-vinyylilattialla. Oli miten oli, joka tapauksessa lattia on turvallinen ja leikinkestävä.